Olet eksynyt blogiini, joka käsittelee sosiaalista mediaa, minua ja minua osana sosiaalista mediaa. Aloitan siis esittelemällä itseni: Päätin juuri toisen vuoden tietojensäsittelyn opinnoistani ja koska en kesätöitä löytänyt niin jatkan kesän myös opiskellen. Aikaisemmin opiskelin itseni kirjastovirkailijaksi ja toivonkin nykyisten opintojeni hyödyttävän tulevaisuudessa kirjastoalalle pyrkimistä. Vaikka joudunkin miettimään koulujuttuja koko kesän niin aion tietysti myös ottaa rennommin! Katsoa uusia sarjoja ja leffoja, pelata tietokoneella, lukea, nähdä ihmisiä ja osallistua kaikkiin mahtaviin tapahtumiin joita kesä tuo tulleessaan.
Tämä blogi on siis luotu pääsääntöisesti kesäopintojani varten, mutta en tiedä päivittelenkö kesän aikana myös kaikkea muuta jännittävää (ja vähemmän jännittävää) tänne. Olen yrittänyt päästä useaan otteeseen osaksi bloggauksen maailmaa, mutta koskaan en ole saanut pitkäjänteisesti päivitettyä blogejani. Olen jättänyt kuihtuneiden blogiyritelmien hautausmaalle puoli tusinaa bloginraakiletta ja siellä ne yhä kummittelevat. Ajattelin ettei minusta koskaan tule oikeaa bloggaajaa, mutta sitten sosiaalisen median kurssi päätti haastaa päivitystaitoni vielä kerran ja tässä sitä taas ollaan!
Olen innolla lähtenyt kaikenlaisiin somesovelluksiin mukaan, mutta päivittäisessä käytössä minulla on ainoastaan Facebook, johon olen lievästi jopa addiktoitunut. Sosiaalinen media on levinnyt niin laajalle ettei juuri kukaan tietokoneen äärellä istuva voi siltä välttyä. Harva kuitenkaan ajattelee mitä kaikkea someen kuuluukaan ja minkälaisen jäljen itsestään internetin ihmemaailmaan jättää.
Youtube on myös iso osa sosiaalista mediaa, vaikka sitä ei tule ajatelleeksi
Foliohatun voi joka tapauksessa jättää narikkaan, kunhan tajuaa että kerran netissä - aina netissä.
Tervetuloa kurssin blogiyhteisöön. Olet ryhmässä 3 ja sen osoite on http://mallit.blogspot.fi/. Lue kurssikavereidesi blogeja ja kommentoi niitä aktiivisesti.
VastaaPoistaNäiden kurssijuttujen lisäksi sinun kannatta miettiä millaisista ammattiasioista kirjoitat eli miten brändäät itsesi. Jos et ole katsonut aloituswebinaaria, niin kuuntele sieltä ainakin Simon esitys itsensä brändäämisestä.i
Päivittele ilman muuta kaikkea jännittävää kanssa. Ja ne vähemmän jännittävätkin voivat olla mielenkiintoisia. Tai ainakin terapeuttisia.
VastaaPoista